Helsinki Pride 2011 -lehti: Rakkaus voittaa vihan

Kaverini harmitteli taannoin sitä, että valtaosa maailman lauluista tuntuu käsittelevän rakkautta (tai sen puutetta). Toinen kaverini kysyi perään, mikä sitten voisi olla tärkeämpi laulujen aihe. Rakkaus ylittää rajat ja tuo ihmisiä yhteen. Rakkaus antaa merkitystä elämään – ja luo uutta elämää. Laulun sanoin: the greatest thing you”ll ever learn is just to love and be … Lue lisää

Vihreä blogi: Perussuomalaisten kannattaisi kuunnella kansaa

Julkaistu alun perin Vihreässä blogissa. Perussuomalaisten kolmas varapuheenjohtaja, apulaispuoluesihteeri Vesa-Matti Saarakkala julisti tänään Vimpelissä, että hänen puolueensa menestys on edellytys Vihreiden sysäämiselle pois hallituksesta. Saarakkala uhosi myös, että vihreä vouhotus homo- ja lesboliittoineen sekä viherveroineen tulee saada takaisin marginaaliin. Saarakkalan ylimielinen lausunto kertoo siitä, että tuoreet gallupluvut ovat kihahtaneet perussuomalaisilla hattuun. Siitä näkee myös, miten … Lue lisää

Suomen Kuvalehti: vastine pääkirjoitukseen 32/2010

SK:n 32/2010 pääkirjoituksessa käsiteltiin ajankohtaista keskustelua avioliittolain uudistamisesta. Siinä pohdittiin erityisesti mahdollisuuksia varjella kirkon oikeutta vihkiä aviopareja myös tulevaisuudessa. Vihreät on pitkään ajanut avioliittolain muuttamista tasa-arvoiseksi. Tämä tarkoittaisi sitä, että naimisiin voisivat mennä pariskunnat puolison sukupuolesta riippumatta. Tasa-arvoinen avioliittolaki on hyväksytty jo mm. Ruotsissa, Norjassa, Espanjassa ja Kanadassa. Tuoreimpina joukkoon ovat liittyneet Portugali, Islanti ja … Lue lisää

ranneliike.net: Onko Pride-kulkue provokaatio?

Julkaistu aiemmin ranneliike.netissä. Julkisuudessa on tänä kesänä nähty puheenvuoroja, joissa Pride-kulkueita on kritisoitu kärkevästi. Esimerkiksi kristillisdemokraattien viestintäpäällikkö Asmo Maanselkä kuvasi kulkueita provokaatioksi perinteisiä arvoja vastaan (KSML 9.7.). Kaupallista Tampere Prideä järjestävän Ilkka Veiströmin mielestä ihmisoikeuskulkueet ovat vanhanaikaisia, tuputusta, tuskallista ja rankkaa (AL 18.7.). Drag-artisti Jukka Kuronen on puolestaan todennut, että eivät heterokaan marssi omaa heterouttaan … Lue lisää

ranneliike.net: 8 (huonoa) syytä vastustaa tasa-arvoista avioliittolakia

Julkaistu aiemmin ranneliike.netissä. Oikeusministeri Tuija Brax (vihr.) ilmoitti viime viikolla selvityttävänsä avioliittolainsäädännön kansainvälistä kehitystä. Näin pohjustetaan edellytyksiä hyväksyä tasa-arvoinen eli sukupuolineutraali avioliittolaki jo seuraavissa hallitusneuvotteluissa. Ei kestänyt kauaa, kun kristillisdemokraattien Päivi Räsänen älähti ja ilmoitti ryhtyvänsä taisteluun avioliittosodassa. Sotaisa retoriikka on ymmärrettävää, koska Räsäsen näkemykset ovat jääneet alakynteen ja uudistuksen läpimeno näyttää realistiselta. Syrjivää nykykäytäntöä … Lue lisää

Vihreä blogi: Isku Pride-kulkuetta vastaan kertoo ennakkoluulojen elävän myös Suomessa

Helsinki Pride -viikko huipentui lauantaina 3.7. kulkueeseen, johon osallistui noin 5 000 ihmistä – enemmän kuin koskaan aiemmin. Kyseessä oli vapauden ja tasa-arvon juhla – tapahtuma, johon kaikki olivat tervetulleita sukupuoleen ja seksuaaliseen suuntautumiseen katsomatta. Kulkueen häntäpäähän tehtiin isku, jossa siihen osallistuneita ihmisiä ja yleisöä sumutettiin mm. pippurisumutteella. Nuorimmat iskun uhrit olivat vasta pieniä lapsia, … Lue lisää

Brax ja Tynkkynen: Suomeen tasa-arvoinen avioliittolaki

Vihreät esittää, että seuraavaan hallitusohjelmaan otetaan avioliittolain muuttaminen sukupuolineutraaliksi. Oikeusministeri Tuija Brax teettää loppuvuodesta selvityksen samaa sukupuolta olevien avioliiton asemasta eri valtioissa. Parisuhdelaki ja perheen sisäinen adoptio ovat parantaneet seksuaalivähemmistöjen asemaa 2000-luvulla. Rekisteröity parisuhde ei kuitenkaan luo puolisoille kaikkia niitä oikeuksia ja velvollisuuksia, jotka avioliitto synnyttää. Rekisteröidyt parit eivät voi adoptoida lasta yhdessä, eivätkä he … Lue lisää

Vihreä blogi: Tervetuloa yhdenvertaisuuden kannalle, kokoomus

Kokoomuksen puoluekokous päätti tänään äänestyksessä selvin luvuin asettua tukemaan sukupuolineutraalia avioliittolakia. Jo aiemmin kokoomuksen puoluehallitus oli puoltanut tasa-arvoista avioliittoa, mutta nyt myös puoluekokouksen enemmistö asettui sen kannalle. Kokoomuksen päätös on tuorein merkki siitä, että Suomi on valmis ottamaan seuraavan askeleen ihmisten yhdenvertaisuuden tiellä. Vähän aiemmin vastaava aloite sukupuolineutraalista avioliittolaista meni läpi SDP:n puoluekokouksessa. Nykyään naimisiin … Lue lisää

Vihreä Lanka: Ihmisten enemmistö

Verkko on vihaa täynnä. Keskustelupalstoja dominoivat atavistiset maahanmuuttokriitikot ja tiedelukutaidottomat ilmastoskeptikot. Kirjoitukset tihkuvat ennakkoluuloja ja alkeellistenkin käytöstapojen puutetta. Virtuaalimaailman ulkopuolella tilanne on toinen. Työssäni kohtaan vuosittain tuhansia tavallisia kansalaisia Karkkilasta Korpilahdelle. En tunnista heistä kuvaa suomalaisesta, joka takoo verkkokommentteja rystysillään. Huikea valtaosa kohtaamistani ihmisistä ei tuomitse toisia ihonvärin tai puolison sukupuolen takia. Heille ihmisistä ja … Lue lisää

Ma: 40 vuotta Stonewallista, 20 vuotta ensimmäisistä homoliitoista

Konferenssi avattiin virallisesti maanantaina aamulla Tanskan yleisradion konserttitalossa. Yhdysvaltalainen feministi ja HLBT-aktivisti Virginia Apuzzo puhui väkevästi 40 vuoden takaisen Stonewallin mellakan perinnöstä. Limp wrists became clenched fists, hän kuvasi. Liikuttavin oli kuitenkin 95-vuotiaan Axel Axgilin puheenvuoro. Hauras Axgil rekisteröitiin 20 vuotta sitten Kööpenhaminassa ensimmäisenä maailmassa parisuhteeseen. Konferenssin alkaessa julkaisin tiedotteen, jossa esitin HLBT-lähettilään nimeämistä Suomelle. … Lue lisää