Tamperelainen: Tampere, joukkoliikennekaupunki?

Tamperelainen 21.4.2007 Helsingin joukkoliikenne on kansainvälisissä vertailuissa todettu yhdeksi Euroopan parhaista. Pääkaupungissa raideliikenne ja kumipyörät eivät kilpaile keskenään, vaan tukevat toisiaan. Puolen miljoonan asukkaan Helsinki painii toki Suomessa aivan omassa sarjassaan. Pelkkä koko ei kuitenkaan selitä kaikkea. Nykyään Tampereella tehdään noin 140 joukkoliikennematkaa asukasta kohti vuodessa. Esimerkiksi selvästi pienemmässä Itävallan Salzburgissa joukkoliikennettä käytetään yli kaksi … Lue lisää

Hallitusblogi: miltä turkoosi hallitus näyttää?

Viikko 15 vierähti hallitusneuvotteluissa. Toisen pääsiäispäivän lueskelin taustapapereita kotona, ja tiistaina urakkaan valmistauduttiin kokouksissa eduskunnassa. Keskiviikkona alkoivat varsinaiset neuvottelut Säätytalossa. Valmista tuli sunnuntai-iltana. Väliin mahtui viisi 12–16-tuntista työpäivää. Koska en halua korholoida, en aio vuotaa luottamuksellisten neuvottelujen kiistakysymyksiä ja tunnelmia tai arvioida vastapuolen neuvottelijoita ihmisinä. Sen sijaan lienee paikallaan pohdiskella lopputulosta: viher-sinisen tai turkoosin hallituksen … Lue lisää

Viikko 14 (2.–8.4.): Kylässä Kesärannassa

Maanantaina hallitusohjelmaryhmä hioi heti aamuvarhaisella vastauksia hallitustunnustelija Matti Vanhasen kysymyksiin. Laiska lukija voi keskittyä ensimmäiseen ja seitsemänteen vastaukseen, sillä niissä kiteytyy olennaisin sisältö. Päivällä lounastin Korpelan Heikin kanssa vaalitunnelmista. Tiistai alkoi tiedotuspalaverilla ja hallitusohjelmaryhmän kokouksella. Sieltä ryhmä jatkoi pääministerin virka-asunnolle Kesärantaan. Tunnin rakentavassa keskustelussa keskityttiin hallitusyhteistyön kannalta keskeisiin teemoihin ja mahdollisiin kipupisteisiin. Iltapäivällä kävin pikaistunnon … Lue lisää

Viikko 13 (26.3.–1.4.): Punanenäisenä salamavalojen räiskeessä

Neljä vuotta aiemmin en ollut mukana heti istuntokauden alussa. Siksi monet alkuvaiheen käytännöt olivat minulle yhtä uusia kuin ensimmäistä kertaa eduskuntaan valituille. Ensimmäiseksi maanantaina hain valtakirjani ja kävin tarkastuttamassa sen pirkanmaalaisten kollegoiden kanssa. Tarkastusta seurasi jonottaminen kuvauksiin. Ensin eduskuntaa varten otettiin virallinen ja passikuva, sitten vuoroon pääsivät Yle, Lehtikuva, Suomen Kuvalehti ja All Over Press. … Lue lisää

Vihreä Lanka: Energiansäästöpuolue

Vihreä Lanka 5.4.2007 Parasta energiaa on sellainen, jota ei tarvitse tuottaa. Asiantuntijat ovat herttaisen yksimielisiä siitä, että energiankäytön tehostaminen on paras tapa vähentää päästöjä. Ekologisinta ja taloudellisinta energiaa on sellainen, jota ei tarvitse tuottaa – megawattien sijaan negawatit. Kansainvälisen energiajärjestön IEA:n skenaarioissa energiatehokkuuden rooli päästöjen vähentämisessä on moninkertainen kaikkiin muihin keinoihin verrattuna. IEA muistuttaa myös, … Lue lisää

Viikko 12 (19.–25.3.): Mihin nuoret katosivat?

Vaalien jälkeisenä maanantaina annoin itselleni luvan nukkua myöhään. Ostin iltapäivälehdet ja Helsingin Sanomat ja aloin käydä läpi tulosuutisointia. HS:stä ei tosin ollut tälläkään kertaa mitään hyötyä. Tampereelle tulleessa painoksessa jutut perustuivat keskeneräisiin tuloksiin. Niinpä pääkaupunkiseudun ulkopuoliset HS:n lukijat saivat taas lukea, kuinka vihreät ovat häviämässä näissäkin vaaleissa – vaikka todellisuudessa voitimme. Puoliltapäivin annoin Ylen nuorten … Lue lisää

Viikko 11 (12.–18.3.): Voitto – ja tappio

Viimeinen vaaliviikko käynnistyi esitteiden luukutuksella. Kerrostaloalueella esitteet hupenivat neljältä hengeltä hetkessä. Muutenkin tukiryhmäni osoittautui niin tehokkaaksi, että esitteen lisäpainoskin loppui muutamassa päivässä. Niinpä tilasimme viime päiviä varten vielä toisen, 5 000 kappaleen lisäpainoksen. Rahan säästämiseksi tiivistimme kahdeksansivuisen haitariesitteen sisällön neljään sivuun. Illalla keskustelin irc-gallerian chatissä. Osallistujia kiinnostivat mm. ydinvoima, eläinten oikeudet, pakkoruotsi, kannabis ja avioliittolaki. … Lue lisää

Viikko 10 (5.–11.3.): Tv-tentissä grillattavana

Viikon aluksi tein syrjähypyn pari vaalipiiriä pohjoiseen. Raideliikenneaiheiseen tilaisuuteen Oulun lähellä matkustin teemaan sopivasti junalla. Oulun asemalla pääsimme vanhan kunnon lättähatun kyytiin. Sillä kuljimme vähän matkan päähän Liminkaan. Lapsuuden lättähattumatkoista muistan vain herttaisen rouvan, joka myi karjalanpiirakoita ja munavoita. Nyt mieleen jäivät lähinnä tärinä ja dieselin katku. Pubiksi muuttuneessa vanhassa asemarakennuksessa puhuin raideliikenteen eduista. Raideliikenne … Lue lisää

Miten se perustulo taas menikään?

Vihreiden perustulomalli on herättänyt paljon kysymyksiä. Julkisuudessa perustulon on väitetty johtavan yhteen sun toiseenkin ongelmaan. Tässä joitakin vastauksia useimmin esitettyihin väitteisiin perustulosta. 1. Kannustaako perustulo joutilaisuuteen? Ei. Paras tapa kannustaa työhön on tehdä työstä tekijälleen kannattavaa. Vihreiden mallissa palkasta jää aina käteen jotain. Toisin on nykyään: sosiaaliturvan varaan joutuneen ei välttämättä kannata ottaa vastaan töitä, … Lue lisää

Viikko 9 (26.2.–4.3.): Yksi ihminen kerrallaan

Viikon aluksi piipahdin Turussa puhumassa vihreiden liikennetilaisuudessa kestävistä vaihtoehdoista. Esimerkiksi Helsingistä Turkuun voisi nopeimmillaan päästä junalla vain tunnissa ja 10 minuutissa, jos nopeaan ratayhteyteen satsattaisiin kunnolla. Paikalliset vihreät ehdokkaat jatkoivat puhumalla Turun seudun liikennetilanteesta. Paluumatkalla junassa kirjoittelin www-sivuille vaalitemoista. Tiistaina tein aamupäivän töitä kotona. Vaali vaaleilta yhä useampi äänestäjä kyselee kantoja sähköpostitse – ja näissä … Lue lisää