Lippu: Vihreät ovat demareille pelkkä pano?

Julkaistu Demarinuorten Lippu-lehdessä. Demarien ja vihreiden välit eivät ole aivan parhaat. Paljon energiaa tuhraantuu keskinäiseen vihanpitoon. Syitä on monia. Neljä viime vuotta Vihreät on istunut hallituksessa ja SDP oppositiossa. Sitä edeltävät neljä vuotta roolit olivat päinvastaiset. Sapelien kalistelu voi olla osin vaalitaktista. Osa liikkuvista äänestäjistä seilaa SDP:n ja Vihreiden välillä. Siksi puolueissa korostetaan toisen puutteita. … Lue lisää

Sitova tehokkuustavoite säästää rahaa

Parin vuoden takaisessa ilmasto- ja energiapaketissa EU-maat hyväksyivät sitovat tavoitteet päästöjen vähentämiselle ja uusiutuvan energian lisäämiselle. Sen sijaan tavoite energiatehokkuuden parantamisesta 20 prosentilla vuoteen 2020 jätettiin vapaaehtoiseksi. Jopa uusiutuvien lisäämiselle liikenteessä on pakkovelvoite, vaikka sitä saatetaan toteuttaa ympäristölle kestämättömillä biopolttoaineilla. Sen sijaan tehokkuuden parantamiseen ei velvoiteta, vaikka se on sekä ympäristön kannalta kestävin että kustannustehokkain … Lue lisää

Valtuuskunnan johtoon Sumuvuori, varapuheenjohtajiksi Juurikkala, Mikkonen ja Tynkkynen

Vihreiden puoluekokous valitsi sunnuntaina Kuopiossa kolme varapuheenjohtajaa ja puoluevaltuuskunnan puheenjohtajan. Varapuheenjohtajiksi valittiin Timo Juurikkala, 53, Vantaalta, Krista Mikkonen, 38, Joensuusta ja Oras Tynkkynen, 33, Tampereelta. Puoluevaltuuskunnan puheenjohtajaksi valittiin Johanna Sumuvuori, 34, Helsingistä. Krista Mikkonen iloitsi siitä, että puolueen johto muodostaa joukkueen, joka on monipuolinen sekä ikärakenteeltaan että alueellisesti. – Jokainen meistä tuo politiikan sisältöön erilaisia … Lue lisää

Timo ja Teemu tappelivat

Yläasteaikaisella koulukaverillani Timolla oli tapana riidellä veljensä Teemun kanssa. Rajuimmillaan kiistat yltyivät ravaamiseksi pitkin asuntoa keittiöveitset kädessä. Selitykset riidoille olivat ennalta arvattavia: no kun Teemu, mutta ensin Timo. Ilmeisen pitkämielisellä äidillä oli tapana muistuttaa veljeksiä siitä, että pirukaan ei riitele yksikseen. Opetukselle olisi käyttöä nyt kokoomuksen ja SDP:n puoluetoimistoilla. Hallitusneuvottelujen kariutuminen keskiviikkona kokoomuksen ja vasemmistopuolueiden … Lue lisää

Reilu veroratkaisu neuvotteluissa yhä mahdollinen

SDP ja Vasemmistoliitto marssivat – tai toisesta näkökulmasta marssitettiin – tänään hallitusneuvotteluista ulos. Perusteluna välirikolle puolueet mainitsivat, että ne eivät olleet valmiita korottamaan arvonlisäveron kaltaista tasaveroa. Perustelu on outo kahdesta syystä. Ensinnäkin neuvottelut olivat edelleen kesken. Pöydälle oli tuotu esitys, mutta sitä oli tarkoitus työstää puolueiden näkemysten perusteella eteenpäin. Yksikään puolue ei ollut esitystä vielä … Lue lisää

Suosituksia varapuheenjohtajaksi

Oras on yksi keskeinen syy sille, miksi olen vihreä ja miksi uskon vihreisiin myös vaikeina hetkinä. Sillä välin kun muut kinastelevat julistuksellisesti tulevaisuuden tavoitetiloista, Oras on jo esittänyt konkreettisesti, mitä pitää tehdä ja millä vaikutuksin. Oras on tehnyt ilmasto- ja ihmisoikeuspolitiikan puolesta enemmän kuin moni muu puolue yhteensä. — Touko Aalto, Vihreiden puoluehallituksen jäsen ”Oras … Lue lisää

Ehdokasesittely Vihreiden puoluekokoukselle

Haen jatkokaudelle puolueen varapuheenjohtajaksi. Olen 33-vuotias tamperelainen kansanedustaja. Siviiliammatiltani olen toimittaja ja koulutukseltani yhteiskuntatieteiden maisteri. Alkujaan olen Jyväskylästä, mutta olen asunut myös New Delhissä. Olen toiminut kaksi vuotta Vihreiden varapuheenjohtajana, neljä vuotta valtioneuvoston ilmastopoliittisena asiantuntijana, seitsemän vuotta kansanedustajana ja kymmenen vuotta kaupunginvaltuutettuna. Puolueen toiminnassa olen ollut mukana runsaat neljätoista vuotta. Parhaiten hallitsen ilmasto- ja energiapolitiikan, … Lue lisää

Kuusi teesiä hallitusneuvotteluihin

Kun miljoonat suomalaiset seurasivat Suomen ja Venäjän jääkiekko-ottelua, Vihreiden puoluevaltuuskunta ja eduskuntaryhmä kokoustivat yömyöhään. Antoisan ja intohimoisenkin keskustelun päätteeksi puolue päätti yksimielisesti osallistua hallitusneuvotteluihin. Neuvotteluihin osallistumiselle asetettiin tiukat ennakkoehdot: Loviisan uuden ydinvoimalan torppaaminen, tuntuva parannus perusturvaan ja harppauksia ympäristönsuojeluun. Jos neuvotteluihin asti päädymme, ajamme luonnollisesti myös muita vihreitä tavoitteita tasa-arvoisesta avioliittolaista ratainvestointeihin ja terveydenhuollon remontista … Lue lisää

Vihreä Lanka: Välillä kannattaa hävitä

Vaalitappio on parasta, mitä Vihreille on pitkään aikaan tapahtunut. Toki romahdus eduskuntapaikoissa ja kokeneiden kansanedustajien putoaminen kirvelevät. Siirtyminen hallituksesta oppositioon syö selvästi Vihreiden vaikutusmahdollisuuksia. Puoluetoimistolla käydään yt-neuvotteluja, joista ilakointi on kaukana. Tappio kuitenkin ravistelee Vihreitä kaivatulla tavalla. Se pakottaa meidät liikkeenä peilin eteen. Suuret muutokset syntyvät usein vasta kriisien kautta. Ystäväni sai muutama vuosi sitten … Lue lisää

The fat tail

First published in Idea Festival’s blog. In the long list of maladies plaguing humanity, climate change stands out in many ways. If unmitigated, it is likely to cause suffering and devastation at scales beyond our imagination. Climate change is probably the most global of all challenges. The long timescales, measured in centuries and millennia, are … Lue lisää