Valtuustokysely seksuaalisten vähemmistöjen asemasta

Seksuaaliset vähemmistöt ovat melko näkymättömiä, vaikka niihin kuuluvia ihmisiä on maassamme suunnilleen yhtä paljon kuin suomenruotsalaisia. Kansalaisten yhdenvertaisuus – seksuaalisesta suuntautumisesta ja vastaavista tekijöistä riippumatta – on yleisesti tunnustettu kantavaksi periaatteeksi perustuslakia myöten. Parhaillaan eduskunnassa käsiteltävänä oleva parisuhdelaki vahvistaisi vähemmistöjen asemaa edelleen. Käytännössä seksuaalisiin vähemmistöihin kuuluvat ihmiset joutuvat kuitenkin yhä kamppailemaan ennakkoluulojen ja suoranaisen syrjinnän … Lue lisää

Taloussanomat: Tervetuloa Antarktikselle

Taloussanomat 22.3.01 Tuoreessa muistissa lienee vielä, kuinka surkeasti päättyi Maailman kauppajärjestön WTO:n taannoinen ministerikokous Seattlessa. Yksi kokouksen kariutumisen syy oli se ylimielisyys, jolla WTO suhtautui kansalaisyhteiskunnan huoliin talouden liberalisoinnin vaikutuksista. Seattlen fiasko ja kymmenien tuhansien ihmisten protestit jättivät oletettavasti jälkensä WTO:hon, eikä virhettä haluta toistaa. WTO:n pääsihteeri Mike Moore totesi Seattlen jälkeen, että järjestön tulee … Lue lisää

Vihreä Lanka: Roihutkoon sydämeni liekki

Empatia on hyvän poliitikon tärkein ominaisuus Vihreä Lanka 9.3.01 Nolostuminen on minulle arkista hupia. Viimeksi puna oli vähällä kavuta poskilleni, kun vaikuttajakollegani uhkasi leikillisesti teettää In Oras We Trust -rintamerkkejä. Juttu juontaa juurensa Tampereen kaupunginvaltuuston marraskuiseen koulutustilaisuuteen. Kaupunginjohtaja Jarmo Rantanen alusti uudesta strategiasta, jota työsti virkahenkilöistä koostuva laajennettu johtoryhmä. Tarkemmin johtoryhmän kokoonpanoa tiirailtuani huomasin, että … Lue lisää

Valtuustoaloite vihreän sähkön käytön edistämisestä

Vihreä sähkö tarkoittaa uusiutuvilla energialähteillä, kuten puuperäisillä polttoaineilla, vanhalla vesivoimalla tai tuulivoimalla, tuotettua sähköä. Vihreän sähkön tuotanto ei lisää ilmastoa lämmittäviä kasvihuonekaasupäästöjä, ja muutkin haitalliset päästöt jäävät vähäisiksi. Vihreä sähkö on kotimaista, ja se työllistää selvästi muuta energiantuotantoa enemmän – etenkin ankaran työttömyyden kanssa painivilla syrjäseuduilla. Uuden sähkömarkkinalain myötä kuluttajat ovat voineet valita vapaasti, miltä … Lue lisää

Valtuustoon aloite uusiutuvan energian käytöstä: Kaupunki selvittämään vihreän sähkön mahdollisuuksia

tiedote 5.3.2001 Oras Tynkkynen (vihr.) jättää huomisessa Tampereen kaupunginvaltuuston kokouksessa valtuustoaloitteen vihreän sähkön käytön edistämisestä. Aloitteessa esitetään, että kaupunki selvittää vihreän sähkön käyttöön siirtymistä. Lisäksi kaupunki voisi aloitteen mukaan alkaa käyttää vihreää sähköä jossain keskeisessä kiinteistössään – vaikkapa virastotalossa. Vihreä sähkö tarkoittaa uusiutuvilla energialähteillä, kuten puuperäisillä polttoaineilla, vanhalla vesivoimalla tai tuulivoimalla, tuotettua sähköä. Sen tuotanto … Lue lisää

Taloussanomat: Niksi: näin torjut ilmastonmuutoksen

Taloussanomat 1.2.01 Harva mediakenttää laiskanlaisesti seuraava osaisi sanoa suoralta kädeltä, mikä on maamme luetuin lehti. Kärkisijaa eivät tavoita kylmän sodan relikti Valitut Palat tai älyllisen impotenssin äänenkannattaja 7 päivää. Lohdutuspalkintoihin saavat tyytyä myös miljoonasarjassa painivat Apu, Seura ja Helsingin Sanomien kuukausiliite. Ylivoimainen voittaja on yhä Keskon asiakaslehti Pirkka, jota lukee yli puolet suomalaisista. Itselleni lehdestä … Lue lisää

Taloussanomat: Liikemiehet haluavat sitä

Taloussanomat 3.1.01 Teollisuus haluaa sitä. Ympäristöjärjestöt haluavat sitä. Poliitikot haluavat sitä. Mikä se on? Selkeä päätös Kioton pöytäkirjan säännöistä. Kioton pöytäkirjan pitäisi olla se paljon puhuttu ensimmäinen askel ilmastonmuutoksen torjumisessa. Siinä teollisuusmaat ovat sopineet päästöjen vähentämisen aikataulusta seuraavaksi kymmeneksi vuodeksi. Sopimus tarvitsee kuitenkin lihaa luittensa ympärille – konkreettiset säännöt päästöjen vähentämisen keinoista. Kolmevuotisen neuvotteluprosessin piti … Lue lisää

Radiopuhelimet on yhtyeen nimi (Voima 7/2000)

Voima 7/2000 Radiopuhelimet on yhtyeen nimi Joskus takavuosina, kun kännykkää saattoi vielä kutsua radiopuhelimeksi, hämmästytin huumeisiin viehtynyttä ystävääni kysymällä, onko hänellä Radiopuhelimia. Olin juuri löytänyt kyseisen aggressiivisen oululaisbändin, joka möykkäsi ”revin mahani auki” yhtä luontevasti kuin olisi tervehtinyt Rotuaarilla vastaan kävelevaa puolituttua. Taannoiseen raastoon verrattuna Radiopuhelimien uusi pitkäsoitto kuulostaa lähes kepeältä. Alkukantaisen energian jalostuttua rockralleiksi … Lue lisää

Suomi ilmastonmuutoksen jälkeen (Voima 9/2000)

Suomi ilmastonmuutoksen jälkeen Jos virta kääntyy Ilmasto lämpenee. Tutkijat uskovat, että Tyynenmeren saarivaltioita katoaa kartalta, trooppiset tartuntataudit leviävät Intiassa ja hirmumyrskyt pyyhkivät Keski-Amerikkaa. Napajäätiköt ohenevat ja koralliriutat kuolevat. Mutta mitä ilmastonmuutos tarkoittaa meille suomalaisille? Parempia kesälomakelejä ja vähemmän paukkupakkasia? Suomalainen ilmakehän muutosten tutkimusohjelma – tuttavallisesti Silmu – lähti selvittämään ilmastonmuutoksen vaikutuksia 90-luvun alkupuoliskolla. Kansainvälisestikin mittava … Lue lisää

Globalisaatio auttaa (Voima 8/2000)

Intian homoliike toivottaa globalisaation tervetulleeksi Internet avaa kaappien ovet ”Olen Delhissä asuva punjabilainen homo ja tiukasti kaapissa. Etsin uusia ystäviä.” Intiassa asuu näkymätön kansa. Siihen kuuluu kymmeniä miljoonia miehiä ja naisia eri puolilla tuota maanosan kokoista valtiota. Viime aikoihin asti se on vaiennut ja tyytynyt osaansa. Nyt tilanne on muuttumassa. Vuosituhannen vaihteessa Intian homot ja … Lue lisää