Miten kaupunkilainen ja korkeakoulutettu nuori voisi laventaa Vihreiden suosiota?

Naiset Vihreitä jo äänestävät, nyt meidän on vakuutettava miehet. Tässä uskon onnistuvani. Olen kotoisin ja asun pääkaupunkiseudun ulkopuolella, mikä tuo toisenlaista näkökulmaa politiikkaan. Olen kiertänyt maata paljon, ja yritän miettiä politiikkaa koko Suomen kannalta. Seuraava kysymys Edellinen kysymys Takaisin kampanjatoimistoon

Miten Vihreistä voidaan tehdä koko Suomen puolue?

Vihreyden laajentaminen edellyttää herkkyyttä. Eri tilanteissa tarvitaan erilaisia vihreitä ratkaisuja. Pikaratikka ei toimi Kuusamossa, pellettikattila ei Krunikassa. Puolueen julkisuuskuvan on tuettava viestiä koko Suomen vihreistä. Tämän tulisi näkyä myös puheenjohtajiston kokoonpanossa. Seuraava kysymys Edellinen kysymys Takaisin kampanjatoimistoon

Miksei puheenjohtajaksi?

Kieltäydyin asettumasta ehdolle puolueen puheenjohtajaksi, koska en ole tehtävään vielä valmis. Minulla ei ole kokemusta puolueen johtotehtävistä, enkä olisi hyvä työministeri. Varapuheenjohtajana haluaisin oppia puolueen johtamisesta ja antaa oman osaamiseni sen käyttöön. Seuraava kysymys Edellinen kysymys Takaisin Kampanjatoimistoon

Miksi asetuit ehdolle varapuheenjohtajaksi?

Haluan jatkaa työtä sen puolesta, että Vihreät voi olla aidosti koko Suomen puolue. Puolueen pitää puhutella vihreästi ajattelevia kaikissa ihmisryhmissä. Vihreät voi olla selvästi nykyistä suurempi menettämättä silti vihreyttään. Haluaisin olla edistämässä tätä työtä puolueen varapuheenjohtajana. Seuraava kysymys Takaisin kampanjatoimistoon