Viikko 19/05 (9.-15.5.)

Maanantaina osallistuin Vammalassa Pirkanmaan kansanedustajien tapaamiseen, jossa keskityttiin lähinnä Lounais-Pirkanmaan seutukunnan asioihin. Iltapäivällä palaveerasin maakunta-avustajani kanssa Tampereella. Jatkoimme O-P:n työsopimusta seuraaviin eduskuntavaaleihin asti. Tiistaina normaalin valiokuntiin ja istuntoon osallistumisen lisäksi palaveerasin eläinkoelaista ja olin muiden talousvaliokunnan jäsenten kanssa Helsingin Sanomien taloustoimittajien jututettavana. Perjantaina kokoustin vihreiden liikennepoliittisen työryhmän toiminnan järjestämisestä, kävin parturissa ja poikkesin NRJ:n bileissä … Lue lisää

Viikko 18/05 (2.-8.5.)

Viikko alkoi palaveeraamalla Tampereella avustajieni Anninan ja Olli-Pojan kanssa. Kävimme läpi kuluvan vuoden töitä ja aikatauluja ja söimme lounasta. Illalla kävin pikaisesti valtuustoryhmässä, josta siirryin alustamaan ilmastonmuutoksesta Tulevaisuuden Voima -järjestön paikallisosaston perustamistilaisuuteen. Tiistaina eduskuntarutiinin lisäksi istuin ilmastosivujen ohjausryhmän kokouksessa, puhuin vihreästä politiikasta Helsingin Sanomien toimittajille ja kuuntelin ajankohtaisia EU-kuulumisia. Keskiviikkona osallistuin uutena jäsenenä ensimmäistä kertaa … Lue lisää

Viikko 17/05 (25.4.-1.5.)

Maanantaina järjestin ilmastopolitiikkaa käsittelevän seminaarin Tampereen pääkirjastotalon luentosalissa. Paikalla oli varsin hyvin väkeä, vaikka Aamulehteen tarkoitettu mainos olikin jostain syystä jäänyt julkaisematta. Keskustelimme mm. Kuopion ilmastostrategiasta, joukkoliikennesuunnittelusta, ilmastoaiheisesta tiedottamisesta, sekä tietenkin Tampereen tilanteesta ilmastokysymyksissä. Alustajina ja kommentoijina olivat lisäkseni ympäristöinsinööri Kalevi Luoma Kuntaliitosta, Suvi Holm ympäristötietokeskus Moreeniasta, Kuopion ympäristönsuojelutarkastaja Erkki Pärjälä, Tampereen ympäristöpäällikkö Kaisu Anttonen, … Lue lisää

Viikko 16/05 (18.-24.4.)

Maanantaina kävin tutustumassa maakunta-avustajani kanssa Koukkuniemen vanhainkodin toimintaan. Kyseessä on yksi pohjoismaiden suurimmista vanhainkotikeskittymistä. Kalvosulkeisten jälkeen meille esiteltiin paikan eri toimintayksikköjä nopealla, mutta kattavalla kierroksella. Alkuillasta osallistuin valtuustoryhmän kokoukseen. Tiistaina matkustin Ouluun luennoimaan uusiutuvista energianlähteistä ylioppilaskunnan ekoasumista käsittelevässä seminaarissa. Samalla reissulla annoin haastattelun Kalevalle. Yhteensä istuin päivän aikana junassa 8,5 tuntia. Kirjoittelin valtuustoaloitetta autojen yhteiskäytöstä … Lue lisää

Viikko 15/05 (11.-17.4.)

Maanantaina osallistuin Tampereella ilmastosivujen taustaryhmän kokoukseen. Tiistaina oli eduskunnassa rutiinipäivä. Keskiviikkona valiokuntien kokousten ja täysistunnon lisäksi istuin metsiä ja ilmastonmuutosta käsittelevässä seminaarissa ja kävin ympäristövaliokunnan mukana Pohjolan Voiman (PVO) vieraana. Yhtiön energiapoliittinen tavoite on kaikkea lisää eikä mitään vähemmän. Minulle ei ole vielä valjennut, miten PVO aikoo yhdistää linjansa päästöjen vähentämiseen 80 %:lla. PVO:sta riensin … Lue lisää

Viikko 14/05 (4.-10.4.)

Maanantaina istuin aamusta Pirkanmaan kansanedustajien neuvottelukunnan kokouksessa Pirkkalassa. Joko yliarvioin kuntoni tai aliarvioin etäisyyden, mutta pysäköityäni pyöräni Pirkkalan kunnantalon pihalle olin paitsi myöhässä, myös läkähdyksissä. Tapaamisessa kuulimme mm. Pirkkalan lentokentän johtajan hurjia kasvulukuja. Kyselin, miten lentoliikenteen eksponentiaalinen kasvu sopii yhteen ilmastopäästöjen reippaan vähentämisen kanssa. Vastaus on tietysti ei mitenkään. Alkuillasta alustin Luonto-Liiton ja Maan ystävien … Lue lisää

Viikko 13 (28.3.-3.4.)

Palasin eduskuntaan töihin tiistaina. Päivän täysistunnossa käsiteltiin hallituksen esitystä tasa-arvolain muuttamisesta. Puhuin aiheen yhteydessä mm. sukupuolivaikutusten arvioinnin merkityksestä ja kehittämistarpeesta. Lisäksi puhuin sukupuolittamisesta yleensä ja yritysten johtoelinten miesvaltaisuudesta. tällä hetkellä pörssiyhtiöiden hallituspaikoista vain noin kymmenisen prosenttia on naisilla, ja tähän tarvitaan parannusta. Ennen täysistuntoa olin perinteiseen tapaan ympäristövaliokunnassa ja talousvaliokunnassa. Keskiviikko oli päiväjärjestykseltään normaali lukuun … Lue lisää

Viikko 11/05 (14.-20.3.)

Maanantaina osallistuin Tampereella valtuustoryhmän kokoukseen. Ryhmän vieraana kävi mm. kaupungin ympäristöpäällikkö, kestävän kehityksen koordinaattori sekä Tampereen seudun omaishoitajien delegaatio. Tiistaina siirryin aamujunalla Helsinkiin. Istuin valiokunnissa päivän täysistunnon alkuun asti. Istunto alkoi kahdelta ja aiheena oli valtioneuvoston selonteko valtiontalouden kehyksistä vuosille 2006-2009. Palasin takaisin Tampereelle alkuillasta, sillä ohjelmassa oli yliopistolla järjestetty Helsinki-prosessin maakuntaseminaari. Seminaarin aiheena oli … Lue lisää

Viikko 9/05 (28.2.-6.3.)

Tulin Suomeen keskiviikkoiltana. Edelliset pari viikkoa kuluivat ympäristövaliokunnan matkalla Pohjois-Amerikassa. Ilmasto- ja biodiversiteettikysymyksiin keskittynyt matka oli mielenkiintoinen. Torstaina palasin eduskuntatyöhön. Ensimmäisenä oli talousvaliokunnan kokous. Sieltä siirryin vihreän eduskuntaryhmän kokoukseen, jonka jälkeen osallistuin vihreiden palaveriin tasa-arvolaista. Päivä päättyi kyselytuntiin. Illalla palasin Tampereelle yöpymään ja purkamaan matkatavaroitani. Perjantaina osallistuin talousvaliokunnan ja työelämä- ja tasa-arvovaliokunnan kokouksiin. Kokoukset olivat … Lue lisää