Oras Tynkkynen julkaisee neljännen vuosikertomuksensa: Takana ennätysvilkas vuosi

Tiedote 3.1.2008 Kansanedustaja Oras Tynkkynen (vihr) julkaisee jälleen tänään vuosittaisen koosteen työstään eduskunnassa ja valtioneuvoston kansliassa. Kertomuksen tarkoituksena on auttaa kansalaisia arvioimaan hänen onnistumistaan yhteiskunnallisissa tehtävissä. Tynkkyselle 2007 oli paitsi ennätysvilkas, myös uusien haasteiden vuosi. Maaliskuun vaaleissa hän tuli valituksi selvin luvuin jatkokaudelle eduskuntaan. Vihreät nousivat vaalien jälkeen hallituspuolueeksi ja Tynkkynen nimitettiin valtioneuvoston kansliaan ilmastopoliittiseksi … Lue lisää

Kansanedustaja Jyrki Kasvi: Sähkönkulutus tehtävä näkyväksi

Tiedote 27.9.07 Sähkön kuluttaminen voidaan tehdä näkyväksi.  Kun kuluttaja näkee suoraan näytöltä paljonko saunan pitäminen lämpimänä ”varmuuden vuoksi” tai turhaan palavat ulkovalot kuluttavat sähköä, hän alkaa miettiä milloin saunaan todella mennään tai milloin pihan valaistus on oikeasti tarpeen. Lukuisat tutkimukset ovat osoittaneet, että sähkönkulutusta koskeva välitön palaute kannustaa sähkön säästöön. Esimerkiksi ohjelmoitavia ja hiljaisia kodinkoneita … Lue lisää

Sinnemäki ja Tynkkynen Vasemmistoliitolle: Mihin unohtui ympäristö?

Vihreän eduskuntaryhmän puheenjohtaja Anni Sinnemäki ja kansanedustaja, valtioneuvoston ilmastopoliittinen asiantuntija Oras Tynkkynen hämmästelevät Vasemmistoliiton kritiikkiä ekologista verouudistusta kohtaan. Sekä Vasemmistoliiton eduskuntaryhmän puheenjohtaja Annika Lapintie että puolueen puheenjohtaja Martti Korhonen kritisoivat Tampereella eilen ympäristöverojen korotuksia. – Vasemmistoliitto yrittää markkinoida itseään punavihreänä puolueena. On surullista, jos vasemmistoliittolaiset ovat ensimmäisinä vastustamassa, kun Suomessa hallitus kerrankin aidosti yrittää tehdä … Lue lisää

Ihmisoikeudet kuuluvat kaikille – Suomalaiset vihreät Tallinnaan Pride-marssille

Tiedote 10.8.2007 Vihreiden nuorten ja opiskelijoiden liitto ViNO järjestää matkan Tallinnassa huomenna lauantaina 11.8. pidettävälle Pride-marssille. Matkalle osallistuu Suomesta 26 ihmistä. Mukana on myös kansanedustaja Oras Tynkkynen, joka esittää kulkueen yhteydessä lyhyen tervehdyksen. Virossa on järjestetty Pride-tapahtumia vuodesta 2004 alkaen, ja ne ovat sujuneet pääosin rauhallisesti. Kuitenkin viime vuonna äärioikeistolaiset nuoret hyökkäsivät väkivaltaisesti kulkuetta vastaan … Lue lisää

Kansanedustaja Oras Tynkkynen Vammalassa: Demokratiaa on kehitettävä ja syvennettävä

tiedote 14.7.2007 Vammalassa tänään kansanvallan päivän tilaisuudessa puhuva kansanedustaja Oras Tynkkynen (vihr) muistuttaa, ettei demokratia ole Suomessakaan valmis. Kansanvaltaa pitää kehittää ja syventää edelleen. Hallitus on jo luvannut uudistaa vaalijärjestelmää niin, että suhteellisuus toteutuu mahdollisimman hyvin ja yhtäläisesti eri puolilla maata. Näin vastaisuudessa vältytään kevään vaalien fiaskolta, jossa yksin yhdeksän prosenttia vaalipiirin äänistä kerännyt Tarja … Lue lisää

Kansanedustaja Oras Tynkkynen Pride-juhlassa: Yhtäläiset oikeudet ja velvollisuudet kaikille

Tiedote 30.6.07 Kansanedustaja Oras Tynkkynen (vihr) katsoo, että Suomi on kulkenut pitkän matkan seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen oikeuksien turvaamisessa. Uusin saavutus on hallitusohjelmaan kirjattu lupaus perheensisäisestä adoptiosta. Tänään Pride-viikon päätapahtumassa Helsingin Kaivopuistossa puhuva Tynkkynen muistuttaa kuitenkin, että töitä yhdenvertaisuuden saavuttamisessa riittää vielä. – Nais- ja miesparit voivat rekisteröidä parisuhteensa, mutta eivät edelleenkään mennä naimisiin. Tilanne on … Lue lisää

Suomalaiset vihreät matkaavat Riikaan Pride-marssille – Pride-marssien rauhattomuudet kertovat ennakkoluuloista ja piittamattomuudesta

Tiedote 1.6.2007 Seksuaalivähemmistöjen ihmisoikeudet eivät vielä toteudu kaikkialla Euroopassa. Asenteita on korjattava ja viranomaisten on puututtava perus- ja ihmisoikeuksien loukkauksiin. Erityisen tuomittavaa on se, että joissain maissa hyväksytään vihamielinen, jopa väkivaltainen suhtautuminen homoihin ja lesboihin. Vihreiden nuorten ja opiskelijoiden liitto ViNO järjestää matkan Riikaan Pride-marssille 2.-3.6.2007. Matkalle osallistuvat myös kansanedustajat Anni Sinnemäki ja Oras Tynkkynen. … Lue lisää

Ilmastopoliittinen asiantuntija Oras Tynkkynen: Päästövähennysten kustannuksia liioitellaan

Tiedote 1.6.2007 Ilmastopoliittinen asiantuntija, kansanedustaja Oras Tynkkynen varoittaa liioittelemasta ilmastonsuojelun kustannuksia. Valtion taloudellisen tutkimuskeskuksen (VATT) tuore selvitys on uutisoitu niin, että päästöjen vähentäminen 20 prosentilla merkitsisi Suomessa jopa 40 000 työpaikan ja useiden prosenttien talouskasvun menetystä. Julkisuudessa siteeratut hurjimmat arviot ilmastonsuojelun kustannuksista ja työllisyysvaikutuksista perustuvat kohtuuttomiin oletuksiin. Todellisuudessa päästövähennysten kielteisiä vaikutuksia pienentää olennaisesti mm. se, … Lue lisää

Tynkkynen kansainvälisenä homofobian vastaisena päivänä: Suomen puolustettava vähemmistöjen oikeuksia Venäjällä

Kannanotto 17.5.2007 Kansanedustaja Oras Tynkkynen (vihr) katsoo, että Suomen on tuettava aktiivisesti seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen oikeuksia Venäjällä. Ulkopoliittisen johdon on pidettävä perusoikeuksien turvaamista ja demokratiakehitystä esillä kaikissa tapaamisissa naapurimaan edustajien kanssa. Venäjän viranomaiset ovat toistuvasti vaikeuttaneet työtä vähemmistöjen oikeuksien puolesta. Viime vuonna Moskovan pormestari kielsi vähemmistöjen pride-kulkueen järjestämisen. Lehtitietojen mukaan Moskovan poliisi pidätti rauhanomaisesta tilaisuudesta … Lue lisää

Avoin kirje ministeri Korkeaojalle

Arvoisa maa- ja metsätalousministeri Juha Korkeaoja, Joukko suomalaisia tutkijoita toimitti helmikuun alussa Teille avoimen kirjeen, jossa vedotaan jäljellä olevien luonnontilaisten metsien säilyttämisen puolesta. Kirjeen oli tuolloin allekirjoittanut 77 tutkijaa, nyttemmin allekirjoituksia on kertynyt jo 214. Allekirjoittaneet tutkijat edustavat metsäalaa hyvin laajasti. Mukana on tutkijoita eri yliopistoista ja tutkimuslaitoksista sekä 64 professoria. Vastasitte 22.2. tutkijoille kutsulla … Lue lisää