Luonto-Liitto ja Natur och Miljö: Ympäristötoimintapäivät 2009

Tervetuloa tutustumaan Ympäristötoimintapäiviin! Suomen suurin nuorten ympäristötapahtuma Ympäristötoimintapäivät -Miljöaktionsdagarna 2009 käynnistyy Oriveden Opistolla perjantaina 9. lokakuuta. Tänä vuonna Ympäristötoimintapäivien kaikki työpajat keskittyvät yhteen huippuajankohtaiseen teemaan: ilmastonmuutokseen. Orivedelle kokoontuu 140 ympäristötoiminnasta kiinnostunutta nuorta eri puolilta Suomea. Viikonlopun aikana suomen- ja ruotsinkieliset nuoret käsittelevät työpajoissa ilmastonmuutosta eri näkökulmista ja laativat yhdessä viestin Kööpenhaminan ilmastokokoukseen vietäväksi. Ympäristötoimintapäivien toinen … Lue lisää

Vihreät ydinvoiman lisärakentamisesta: Uuden ydinvoimalan tuotanto menisi vientiin

Hallituksen ilmasto- ja energiastrategiassa todetaan, ettei ydinenergiaa tuoteta Suomessa vientiin. Vihreät katsovat, että päätökset uudesta ydinvoimasta on tehtävä linjassa strategian kanssa. Myönteisen periaatepäätöksen antaminen yhdellekin uudelle ydinvoimalalle merkitsisi ydinvoiman lisärakentamista vientiin. Ydinvoiman rakentaminen vientiin merkitsee käytännössä sitä, että Suomi alkaa ”tuoda” ydinjätettä. Hallituksen strategiassa on sitouduttu energiatehokkuuden ja uusiutuvan energian huomattavaan edistämiseen. Kun nämä tavoitteet … Lue lisää

Vihreä eduskuntaryhmä: Energiatehokkuus otettava huomioon kaikessa rakentamisessa

Vihreä eduskuntaryhmä esittää energiatehokkuusmääräysten asettamista peruskorjauksille ja isoille remonteille Suomessa. EU:ssa valmistellaan direktiiviuudistusta energiatehokkuuden kasvattamisesta remontoinnin ja korjausrakentamisen yhteydessä, mutta kansallisessa lainsäädännössä voidaan edetä nopeammin. Valtio tukee uudis- ja korjausrakentamista monilla tavoilla. Sekä julkisille että yksityisille rahoitushankkeille suuntautuvissa tuissa ei kuitenkaan ole huomioitu riittävästi energiatehokkuutta. Vihreät esittää selkeiden energiatehokkuuskriteereiden asettamista julkista rahoitusta saaville rakennus- ja … Lue lisää

Tynkkynen HLBT-ihmisoikeuskonferenssissa Kööpenhaminassa: Suomelle lähettiläs edistämään seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen oikeuksia

Vihreiden varapuheenjohtaja, kansanedustaja Oras Tynkkynen esittää lähettilään nimittämistä Suomelle ajamaan seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen (HLBT) ihmisoikeuksia. Tynkkynen osallistuu tänään Kööpenhaminassa alkavaan kansainväliseen HLBT-ihmisoikeuskonferenssiin, johon odotetaan tuhatta osallistujaa ympäri maailmaa. Ihmisoikeusloukkaukset seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjä kohtaan ovat maailmalla yhä yleisiä. Puolessa tusinassa maassa seksistä samaa sukupuolta olevan ihmisen kanssa voidaan rangaista kuolemalla. Seksi kahden miehen tai kahden naisen … Lue lisää

Tynkkynen Suomi Areenalla Porissa: Fiksu koti voi olla elämän suurin ympäristöteko

Vuonna 2030 ihmiset asuvat kodeissa, jotka kuluttavat energiaa vain murto-osan nykyisestä. Talot jopa tuottavat energiaa yli oman tarpeensa: aurinkopaneeleista ja tuuliturbiineista riittää virtaa myös sähköautolle. Ilmastonmuutos on ihmiskunnan suurimpia uhkia ja asettaa uusia rajoja rakentamiselle. Miten suomalaisten unelmat ja tulevaisuuden asuminen kohtaavat, pohdittiin Suomi Areenassa Porissa Suomen Kulttuurirahaston Oma Koti 2030 -keskustelutilaisuudessa. Energiatehokkuus on kestävän … Lue lisää

Oras Tynkkynen asuntomessuilla Valkeakoskella: Energiatehokasta korjausrakentamista vauhditettava

Vihreiden varapuheenjohtaja, valtioneuvoston ilmastopoliittinen asiantuntija Oras Tynkkynen kiittelee tänään Valkeakoskella alkavia asuntomessuja energiatehokkuuden nostamisesta yhdeksi pääteemaksi. Siinä missä Vaasan messuilla vuosi sitten tehokkuudeltaan parasta A-luokkaa oli vain muutama kohde, Valkeakoskella jo yli puolet taloista yltää tähän tasoon. Nähtävillä on myös kolme passiivitaloa, jotka pärjäävät alle neljänneksellä normitalon lämmitysenergian tarpeesta. – Asuntomessut osoittavat, että energiatehokas rakentaminen … Lue lisää

Varapuheenjohtaja Tynkkynen: Verojärjestelmä uudistettava tukemaan ilmastonsuojelua

Ilmastokriisiin vastaaminen edellyttää Suomessakin veroremonttia. Nykyiset verot on valjastettava vähentämään päästöjä ja uusia otettava tarvittaessa käyttöön. Samalla päästöjä ruokkivista verotuista on luovuttava. – Verojärjestelmä on perattava siitä näkökulmasta, miten se tukee ilmastonsuojelua. Ympäristön kuormituksen verotus auttaa turvaamaan hyvinvointiyhteiskunnan rahoitusta samalla, kun opettelemme elämään ympäristöbudjetin rajoissa, Vihreiden varapuheenjohtaja Oras Tynkkynen kommentoi kokoomuksen ja Vihreiden eduskuntaryhmien ympäristöveroseminaarissa. … Lue lisää

Tynkkynen OECD:n tuoreista suosituksista: Ympäristöpolitiikan vahvistaminen otettava hallituksen työlistalle

OECD on tänään julkistanut arvionsa Suomen ympäristöpolitiikasta. Maaraportissa tunnustetaan viime vuosien edistys, mutta myös tunnistetaan useita ongelmia. Isoimmiksi haasteiksi OECD nostaa energia- ja materiaalitehokkuuden parantamisen sekä päästötavoitteiden saavuttamisen. OECD vaatii aivan oikein Suomea tehostamaan selvästi ympäristöpolitiikkaa: talous- ja ympäristöpolitiikka on nivottava vahvemmin yhteen, ympäristön tuhoamiseen kannustavia tukiaisia karsittava ja ekologista verouudistusta vauhditettava. Hallituksen on otettava … Lue lisää

Vihreiden johto uudistui

– Puoluekokous valitsi puoluesihteerin, valtuuskunnan puheenjohtajan ja varapuheenjohtajat. Vihreiden puoluekokous valitsi sunnuntaina puoluesihteerin, valtuuskunnan puheenjohtajan sekä kolme varapuheenjohtajaa. Puoluesihteerinä valittiin jatkamaan Panu Laturi. Valtuuskunnan puheenjohtajaksi valittiin Kristian von Essen ja varapuheenjohtajina jatkamaan Jyrki Kasvi ja Mari Puoskari sekä uutena Oras Tynkkynen. Panu Laturi on 37-vuotias valtiotieteiden maisteri. Hän on toiminut puoluesihteerinä vuodesta 2007 ja sitä … Lue lisää

Oras Tynkkynen asettuu ehdolle Vihreiden varapuheenjohtajaksi: Vihreistä koko Suomen puolue

Kansanedustaja Oras Tynkkynen asettuu ehdolle Vihreiden varapuheenjohtajaksi. Tynkkysen valintaa puoluekokoukselle ehdottaa piirijärjestö Pirkanmaan Vihreä Liitto. Tynkkynen haluaa jatkaa työtä sen puolesta, että Vihreät voi olla aidosti koko Suomen ja kaikkien vihertävien suomalaisten puolue. Hän pitää tärkeänä, että puolueen moninaisuus heijastuu sen puheenjohtajiston kokoonpanossa. ”Vihreiden pitää onnistua puhuttelemaan vihreästi ajattelevia kaikissa ihmisryhmissä. Miehiä ja naisia, ihmisiä … Lue lisää