Miksi juuri Piilaakso?

Puolijohdeteollisuudesta nimensä saanut Piilaakso on kapea kaistale Yhdysvalloissa San Franciscon ja San Josen välillä. Maantieteellisesti pienelle alueelle on vuosikymmenien kuluessa kasvanut maailman johtava innovaatio- ja kasvuyrityskeskittymä. Menestyksen taustalla on monta syytä. Ensimmäinen on huippututkimus. Stanfordin ja Kalifornian yliopistojen lisäksi puolustusvoimien tarpeet ovat synnyttäneet teknisiä oivalluksia. Toiseksi alueelle on keskittynyt pääomasijoittajia, jotka hyväksyvät suuren riskin. Viidestä … Lue lisää

Sesam: Tasa-arvoisen avioliittolain aika on nyt

Julkaistu Tampereen Setan Sesam-lehdessä. Juhannuksen alla hyväksytty hallitusohjelma oli monelle pettymys, koska se ei sisältänyt tasa-arvoista avioliittolakia. Moni edistysaskel tyrehtyi valtiontalouden vaikeaan tilanteeseen, mutta kansalaisten yhdenvertaisuus lain edessä ei olisi maksanut valtiolle senttiäkään. Hallitusohjelmakirjauksen esti Päivi Räsäsen luotsaama kristillisdemokraatit. Säätytalolla puolue keskittyi neuvotteluissa vastustamaan kansalaisten yhdenvertaisuutta ja naisten oikeutta turvalliseen raskauden keskeytykseen. Joku voisi luulla, … Lue lisää

Vihreä blogi: Oppositio verottaisi saastuttamisen sijaan työtä ja palveluita

Eduskunta käsittelee tänään perussuomalaisten ja keskustan varjobudjetteja. On ilahduttavaa, että molemmat oppositiopuolueet ovat esittäneet oman vaihtoehtonsa hallituksen talousarvioesitykselle. Aiemmilla vaalikausilla kokoomukselta ja SDP:ltä varjobudjetin kasaaminen oppositiossa ei aina onnistunut. Nykyisiä oppositiopuolueita yhdistää se, että molemmat peruisivat energiaverojen korotuksia. Keskusta peruisi jopa sähköveron korotuksen, jonka edellinen hallitus keskustan johdolla teki. Perussuomalaiset laskisi energiaveroja yhteensä 300 miljoonalla … Lue lisää

Iltalehti: Ilmastotavoitteissa onnistuttu hyvin

IL:n pääkirjoituksessa 19.10. väitettiin, että EU:n ilmasto- ja energiapolitiikka olisi epäonnistunut. Toisinkin voi perustellusti arvioida. Päästöt ovat vähentyneet EU:ssa viisi vuotta peräkkäin. Viime vuonna taantuman taittuminen nosti päästöjä hieman, mutta ne olivat silti 16 prosenttia vuoden 1990 tason alla. Pääkirjoituksen ”rajuksi” luonnehtima 20 prosentin päästövähennystavoite voidaan siis hyvin saavuttaa. Talouskriisin takia juuri mikään ei ole … Lue lisää

Vihreä Tampere: Vähiten huonoja ratkaisuja Euroopan talouskriisiin

Euroopan talouskriisi on hallinnut politiikan asialistaa viimeksi kuluneen vuoden. Irlanti, Portugali ja erityisesti Kreikka ovat keikkuneet vararikon partaalla. Vaarana on, että talouden romahdus laitamaissa aiheuttaa ketjureaktion, jonka seurauksena Eurooppa suistuu lamaan. Se olisi tyly uutinen myös Suomelle. Pankkijärjestelmän hyytyminen hankaloittaisi terveidenkin suomalaisyritysten lainansaantia. Vientimarkkinoiden kuivahtaminen toisi viennistä riippuvaiseen teollisuuteen uuden lomautusten ja irtisanomisen aallon. Verotulot … Lue lisää

Vihreiden periaateohjelmablogi: Onnellisuudesta kukoistukseen

Julkaistu Vihreiden periaateohjelmablogissa. Periaateohjelman hahmottelussa on puhuttanut paljon onnellisuus yhteiskunnallisena kysymyksenä. Pitäisikö yhteiskunnan tavoitella kansalaistensa onnellisuutta – ja jos, niin mitä se merkitsee? Vihreissä ollaan laajalti yksimielisiä siitä, että talouskasvun maksimointi ei voi olla kestävän yhteiskunnan johtotähti. Siksi olemme ajaneet bruttokansantuotteen rinnalle kestävän hyvinvoinnin mittareita, joilla politiikan onnistumista voitaisiin seurata ja politiikkaa myös kohdentaa nykyistä … Lue lisää

Vihreä blogi: Paras sijoituspaikka Fennovoiman reaktorille

Ydinvoimayhtiö Fennovoima ilmoitti tänään valinneensa ydinreaktorinsa sijoituspaikaksi Pyhäjoen. Ilmoitus vahvistaa Suomen asemaa läntisten teollisuusmaiden outona lintuna. Suomessa pitäydytään jääräpäisesti ydinvoiman lisärakentamisessa samaan aikaan, kun monissa muissa länsimaissa varaudutaan siirtymään kohti kestävää, uusiutuvaa energiataloutta. Fukushiman ydinonnettomuuden jälkeen ydinvoimasuunnitelmia on pistetty laajalti uusiksi. Saksan hallitus ilmoitti sulkevansa välittömästi kahdeksan ydinreaktoria ja ajavansa loputkin yhdeksän alas vuoteen 2022 … Lue lisää

Lakialoite tasa-arvoisesta avioliittolaista

Laki avioliittolain muuttamisesta, rekisteröidystä parisuhteesta annetun lain 1 luvun kumoamisesta sekä transseksuaalin sukupuolen vahvistamisesta annetun lain 2 §:n toisen momentin kumoamisesta Eduskunnalle 1. Lakialoitteen keskeinen sisältö Lakialoitteessa ehdotetaan avioliittolakia muutettavaksi tasa-arvoiseksi siten, että avioliitto on mahdollinen myös samaa sukupuolta olevien henkilöiden välillä. Muutos koskisi siviilivihkimistä. Uskonnolliset yhdyskunnat voivat jatkossakin asettaa uskonnosta johtuvia lisäedellytyksiä kirkollisen avioliiton … Lue lisää

ranneliike.net: Juhlavuosi 10

Tänään tulee kuluneeksi kymmenen vuotta ranneliikkeen perustamisesta. Paljon onnea kymmenvuotiaalle päivänsankarille! Ranneliike ei ole kuitenkaan ainoa, joka juhlii pyöreitä vuosia. Tämä vuosi on monessa suhteessa HLBT-ihmisten oikeuksien juhlavuosi. Parisuhdelaki hyväksyttiin eduskunnan äänestyksessä 28.9.2001. Historiallisen päätöksen ansiosta samaa sukupuolta olevat parit saivat monet samat oikeudet ja velvollisuudet kuin heteroparitkin. Homous poistettiin sairausluokituksesta vuonna 1981 ja rikoslaista … Lue lisää

Puoluerajat ylittävä ryhmä julkisti lakialoitteen tasa-arvoisesta avioliittolaista

Avioliittolakialoitteen ensimmäisinä allekirjoittajina ministereitä ja puolueiden puheenjohtajia Puoluerajat ylittävä kansanedustajien ryhmä julkisti tänään lakialoitteen tasa-arvoisen avioliittolain säätämiseksi. Aloitteessa esitetään avioliittolain muuttamista niin, että vastedes naimisiin voisivat mennä myös samaa sukupuolta olevat parit. Samalla mahdollisuus solmia uusia rekisteröityjä parisuhteita päättyisi. Tasa-arvoinen avioliittolaki turvaisi aviopareille samat oikeudet ja velvollisuudet puolison sukupuolesta riippumatta. Näin samaa sukupuolta olevat parit … Lue lisää