Vihreä blogi: Työpaikkoja ilmasta?

Valtiovarainministeriön esityksessä ensi vuoden talousarvioksi oli vähän aineksia uutisiksi. Suurimmat linjanvedot hallitus oli tehnyt jo aiemmin hallitusohjelmassa ja kehyspäätöksessä. Harvinaisen epävarmassa taloustilanteessa kannattaa välttää äkkiliikkeitä. Liian rajut säästöt ja veronkorotukset voisivat tukehduttaa talouden elpymisen savuihinsa. Sen sijaan oikea aika tehdä välttämättömiä rakenteellisia uudistuksia on aina. Hallituksen pitääkin paneutua muun muassa työn ja sosiaaliturvan yhteensovittamiseen, jotta … Lue lisää

Mallia matkakorttiin Hollannista

Matkustaja lähtee työmatkalle Jyväskylästä Helsinkiin. Bussissa hän maksaa Jyväskylän liikenteen kortilla, junassa näyttää VR:n matkalippua ja Helsingissä kaivaa taskusta HSL:n kortin metroa varten. Voisikohan tämän hoitaa yksinkertaisemmin? Kyllä voi. Hollannissa on siirrytty valtakunnalliseen joukkoliikenteen matkakorttiin. OV-chipkaart otettiin ensimmäisenä käyttöön Rotterdamin metrossa jo 2005. Koko maassa se on käynyt lähes ainoana lippumuotona viime vuoden lopusta alkaen. … Lue lisää

Vihreä blogi: Mökkeilijän synninpäästö

Mökki on tärkeä osa monen suomalaisen kesää. Viime aikoina mökkeilyä on kuitenkin arvosteltu ympäristön kuormittamisesta. Toimittaja Matti Mörttinen kutsui Aamulehdessä 9.6.12 suomalaisten mökkihöperöyttä jopa ”kollektiiviseksi ilmastorikokseksi”. Ympäristökuormitus onkin kasvanut sitä mukaa, kun mökkejä on alettu pitää lämpimänä ympäri vuoden ja niille on hankittu yhä hulppeampi varustelu. Suomalaiset tekevät yli viisi miljoonaa mökkimatkaa vuodessa, näistä 95 … Lue lisää

Vihreä blogi: Ei fossiileille

Elinkeinoministeri Jyri Häkämies (kok.) esittää tänään Helsingin Sanomissa ohjelmaa fossiilisista polttoaineista irtaantumiseksi. Maakaasun käyttöä leikattaisiin kymmenys ja öljyn käyttöä viidennes vuoteen 2025 mennessä. Kivihiilestä luovuttaisiin tällä aikavälillä lähes kokonaan. Vihreät tukee lämpimästi Häkämiehen avausta fossiilien vaiheittaiseksi alasajoksi. Näin saadaan leikattua päästöjä, parannettua vaihtotasetta ja vauhditettua vähäpäästöisten ratkaisujen vientiä. Häkämiehen hahmotelma sisältää monia järkeviä toimenpiteitä. Ministeri … Lue lisää

Vihreä blogi: 10 tapaa edistää lähidemokratiaa

Kuntakeskustelu on pyörinyt rakenteiden ja kuntarajojen ympärillä. Näyttää kuntakartta lopulta miltä tahansa, pitää ihmisten mahdollisuuksia päättää oman alueensa asioista vahvistaa. Niinpä haimme blogissa http://lahidemokratia.vihreat.fi ideoita lähidemokratian parantamisesta. Keskustelun perusteella haaviin tarttui kymmenen kiinnostavaa ideaa. 1) Päätöksenteosta voi tehdä avoimempaa ja kuntalaisten mielipiteitä välittää päättäjille monin tavoin. Esimerkiksi kokouksia voi välittää suorana verkossa ja lautakunnissa hyödyntää … Lue lisää

Puistohomot-kirjan jälkikirjoitus: Ihminen – kuka tahansa

Waldemar Melangon havainnot homojen kielletystä alakulttuurista 1960- ja 1970-lukujen taitteen Helsingissä tarjoavat harvinaisen ikkunan vaiettuun ja vainottuun maailmaan. Nelisenkymmentä vuotta sitten kirjoitetut pohdiskelut ovat samalla sekä aikansa tuotteita että yhä ajankohtaisia. Tuolloin elettiin aikaa, jolloin homoseksuaalinen käytös oli lailla kielletty ja homous luokiteltu mielisairaudeksi. Seksuaalivähemmistöistä tiedettiin hyvin vähän, ja moni suomalainen kasvoi ilman itseään kuvaavaa … Lue lisää

Vihreä blogi: Seitsemän syytä edistää sähköautoja

Vihreät esitti eilen tavoitteeksi, että vuosikymmenen loppuun mennessä 100 000 autoa on Suomessa vaihtanut tuontiöljystä sähköön. Tämän edistämiseksi tulee sähköautoja vapauttaa väliaikaisesti veroista kansainvälisten esimerkkien mukaisesti. Miksi sähköautoja pitää sitten edistää? Tähän on monta hyvää syytä. Ensinnäkin sähkömoottori on perinteistä polttomoottoria energiatehokkaampi ja jarrutusenergia saadaan hyödynnettyä. Mitä vähemmällä energialla pystytään liikkumaan, sitä vähemmän syntyy energiantuotannosta … Lue lisää

Oras Tynkkynen ryhmäpuheessa: Tavoitteeksi 100 000 sähköautoa

Vihreä eduskuntaryhmä esittää Suomen tavoitteeksi, että vuoteen 2020 mennessä 100 000 autoa on vaihtanut saastuttavasta tuontiöljystä sähköön. – Siksi sähköautot tulee vapauttaa väliaikaisesti auto- ja käyttövoimaveroista. Kun markkinat on saatu vauhtiin ja hinta tulee alas, verohelpotuksista voidaan luopua, totesi kansanedustaja Oras Tynkkynen vihreiden ryhmäpuheenvuorossa. Viime vuonna Suomessa rekisteröitiin yksityishenkilöille kaksi sähköautoa. Norjassa sähköauto on jo … Lue lisää

Valtuustoaloite säästöjen kustannusvaikutusten arvioinnista

Kaupunki on joutunut toistuvasti leikkaamaan menoja talouden tasapainottamiseksi. Myös tänä vuonna harkitaan säästöjä sekä käyttömenoihin että investointeihin. Säästöjen suora vaikutus kaupungin talouteen on menojen pieneneminen, jonka suuruus on melko helppo todentaa. Lähes poikkeuksetta säästöillä on kuitenkin myös muunlaisia talousvaikutuksia. Vaikutus voi olla pysyvä tai väliaikainen. Lykkäämällä investointia tai siirtämällä jokin toimintameno seuraavalle vuodelle ei kokonaisuutena … Lue lisää

Pirkanmaan Sanomat: Sata strategiaa

Edellinen hallitus laati yhden arvion mukaan noin sata strategiaa. Ajatus taustalla on kaunis. Strategioilla linjataan tavoiteltua suuntaa ja päätetään sitä kohti johtavista toimenpiteistä. Sitten vain ryhdytään hommiin ja kas, Suomi on taas himpun verran parempi maa. Usein todellisuus jää kuitenkin kauas ihanteesta. Ylityöllistetyt virkahenkilöt puurtavat tuottaakseen isoja paperinippuja, joita lukee vain ani harva. Päätöksentekijät turtuvat … Lue lisää