Ilmari-hankkeessa keskusteltu ilmastonmuutoksesta yli 12 000 nuoren kanssa: Ilmastotiedotukseen pitää satsata tulevaisuudessakin

tiedote 10.4.2006 Maan ystävät, Dodo, Luonto-Liitto Ilmastonmuutos on aikamme suurimpia uhkia. Sitä voidaan torjua vain, jos poliitikot, yritykset ja kansalaiset toimivat yhdessä. Maan ystävät, Dodo ja Luonto-Liitto ovat kertoneet ilmastonmuutoksesta ja tavoista torjua sitä kolmen vuoden aikana jo yli 12 000 koululaiselle. Yhteistoimintaa tarvitaan, jotta suurimpaan meitä uhkaavaan haasteeseen voidaan vastata. Ilmastotiedotus ja esimerkiksi Ilmari-hankkeen … Lue lisää

Viikko 13 (27.3-2.4.): Muovipussit verolle ja köyhdyttäminen seis

Viikon aluksi kävin Tampereella parturissa. Tuoreen tukkani ensiesiintyminen oli Tampereen molempien yliopistojen ylioppilaskuntien Pirkanmaan kansanedustajille järjestämässä tilaisuudessa. Puhuimme erityisesti opintotuesta ja korkeakouluverkon rationalisoimisesta. Kerroin vihreiden tukevan kauan kaivattua opintorahan korottamista. Viimeksi opintorahan suuruutta muutettiin vuonna 1995 – alaspäin. Opintoraha on suhteettoman pieni verrattuna useimpiin muihin yhteiskunnan tukiin. Tosin monia muitakin kuten peruspäivärahaa ja minimivanhempainpäivärahoja olisi … Lue lisää

Viikko 12 (20.-26.3.): Indonesian sademetsistä Grönlannin jäätiköille

Viikonlopun aikana sain uuden asunnon sellaiseen ojennukseen, että kehtasin sopia haastattelun kotiini. Tampereen yliopiston toimittajakoulutuksen viikkolehti Utain jututti minua eduskuntatyöstä ja kokemuksista nuorena poliitikkona. Silitin samalla työpaitoja. Haastattelusta riensin vanhaan kotiini lukemaan ja kirjoittamaan sähköpostia, sillä uudessa kodissani ei ollut vielä verkkoyhteyttä. Liikennepoliittisen ohjelman laatimisen kiireiset hetket osuivat juuri pahimmoilleen päällekkäin muuton kanssa. Iltapäivän vietin … Lue lisää

Viikko 11 (13.-19.3.): Feministimies sai taittopyörän

Muuttoon valmistautuminen jatkui maanantaina. Vein kaksi polkupyörääni huollettavaksi, tyhjensin jätteitä ja sain vielä houkuteltua pari kaveria noutamaan joutavia tavaroita. Tiistaina annoin valiokuntakokousten ja täysistunnon jälkeen haastattelun Ylen palkitulle Uutismixi-nuorisoohjelmalle. Eduskunnan portailla värjötellen totesin, että jos nuoret eivät äänestä, valta pysyy äijien hallussa. Kaupunkilehti Vartti puolestaan halusi tietää, miksi olen feministi ja mitä se minulle tarkoittaa. … Lue lisää

Laki muovipussiverosta

Eduskunnalle ALOITTEEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Muovipussiveron tarkoituksena on vähentää kertakäyttöisten muovipussien ympäristökuormitusta kannustamalla kuluttajia ja vähittäismyyjiä suosimaan moneen kertaan käytettäviä kauppakasseja. Kokemukset vastaavanlaisesta verosta Irlannissa ovat olleet rohkaisevia. Lakialoitteen ehdotuksen mukaan vero olisi 15 senttiä muovipussilta. Muovipussi tarkoittaa tässä yhteydessä pussia, joka 1. on tehty kokonaan tai osittain muovista ja 2. joka soveltuu asiakaskäyttöön kaupoissa, palvelupisteissä … Lue lisää

Viikko 10 (6.-12.3.): Pahvi-Eero ja Leninin pää

Maanantaina jouduin heräämään kukonlaulun aikaan ehtiäkseni lentokentälle ja ympäristövaliokunnan matkalle Brysseliin ja Pariisiin. Sateisella ja kolealla reissulla tapasimme mm. EU:n komission ympäristöpääosaston johtajan, Kansainvälisen energiajärjestön IEA:n varajohtajan ja OECD:n ympäristöpuolen ihmisiä. Komissiossa juttelimme erityisesti ilmastonsuojelusta. EU:n päästökauppaa voitaisiin kehittää mm. huutokauppaamalla osa päästöoikeuksista, myöntämällä oikeudet energiantuottajien sijaan suurille energian kuluttajille ja pidentämällä kaupan kestoa aina … Lue lisää

Viikko 9 (27.2.-5.3.): Solidaarisuutta lumiukoille ja -akoille

Maija Kajan on paitsi tamperelainen gynekologi ja kokenut kehitysyhteistyöntekijä, myös tamperelainen vihreä kaupunginvaltuutettu ja varakansanedustajani – ja lisäksi loistotyyppi. Palaveerasin viikon aluksi hänen kanssaan eduskuntavaaleista Kahvila Runossa. Pyysin myös hankkimaan kahvilaan Reilun kaupan kaakaota. Maijan jälkeen tapasin toista tamperelaista vihreää vaikuttajaa, Tampereen yliopiston ylioppilaskunnan hallituksen puheenjohtajaa Aksu Piippoa. Söimme maittavaa lounasta Telakalla ja jutustelimme mm. … Lue lisää

Viikko 8 (20.-26.2.): Hedelmöityshoitoja ja joukkoliikennettä

Maanantaina teknologia nousi vastarintaan. Ensin kannettava tietokone kieltäytyi käynnistymästä, ja hetkeä myöhemmin molemmat puhelimeni ryhtyivät tukilakkoon. Se siitä ubiikista tietoyhteiskunnasta. Laitteet tokenivat kuitenkin hetken vatkaamisen jälkeen. Iltapäivällä kokoustin parturin jälkeen OP:n kanssa eduskuntavaaleista. Palaverin jälkeen siirryimme kaupungintalolle kuuntelemaan TAVASE-tekopohjavesihankkeen esittelyä. Tekopohjavesi on sinänsä fiksu ja käytössä koeteltu vaihtoehto pintaveden puhdistamiselle, mutta hankkeeseen liittyy vielä huolia … Lue lisää

Syrjivä työpaikkailmoittelu työministeriön sivuilla

Eduskunnan puhemiehelle Vuonna 2004 voimaan tulleen yhdenvertaisuuslain tarkoitus on edistää ja turvata yhdenvertaisuuden toteutumista sekä tehostaa syrjinnän kohteeksi joutuneen oikeussuojaa lain soveltamisalaan kuuluvissa syrjintätilanteissa. Lakia sovelletaan sekä julkisessa että yksityisessä toiminnassa, kun kysymys on muun muassa työhönottoperusteista. Lain 6 §:n mukaan ”ketään ei saa syrjiä iän, etnisen tai kansallisen alkuperän, kansalaisuuden, kielen, uskonnon, vakaumuksen, mielipiteen, … Lue lisää

Viikko 7 (13.-19.2.): Kolmen päivän ilmastoputki päällä

Maanantaiaamu alkoi Tampereen radion perinteisillä aamukahveilla. Vastasin Pia Viitasen edellisellä viikolla minulle kirjoittamaan kysymykseen siitä, miksi kuudes ydinvoimala olisi huono ajatus. No mm. siksi, että monet viidennen ydinvoimalan myyntivaltteina käytetyt lupauksetkin ovat jäämässä toteutumatta. Suomessa ei ole koskaan ollut niin paljon niin hyviä, kestäviä vaihtoehtoja ydinvoimalle kuin juuri nyt. Tavanomaisista maanantaipäivistä poiketen matkustin Helsinkiin puhumaan … Lue lisää